Uskoa täytyy.

Kyllä se on varmasti kevät. Ulkona sataa lunta, mutta ruusukvitteni puskee lehtiä senkun kerkiää. Voiko vahvempaa todistusta odottaa? Se on aivan varmasti totta.

Onko talvi vai kevät?

Ulkona ei voi oikein päättää onko talvi vai kevät. Jossakin vihertää ruoho ja vieressä on muutama sentti lunta. Niinpä ajattelin , että kukkakaupassa asia selviää. Sillähän on kauden kukat aina oikeaan aikaan esillä. Siispä suoraan paikalliseen Kukkataloon. Aivan oikein, ei yhtään joulutähteä eikä hyasinttiä. Siis ei ole joulu. Ensimmäisenä tuli vastaan pöytäkaupalla esikoita, keltaisia, sinisiä, valkoisia ja punaisia. Melkeinpä kaikkea siltä väliltä. Eniten viehätti tämä vaalea kerrottu lajike. Seuraavilla pöydillä rehottivat monenväriset orkideametsät. Voi miten olisin voinut ottaa niitä ison joukon.

Sitten tuli joukoittain pieniä mehikasvien alkuja. Siellä nekin odottivat ostajia päästäkseen uuteen kotiin kasvamaan.

Viimeisenä suuri joukko pieniä kaktuksen alkuja muistamattomien kukankastelijoiden ystäviä.

Siis on kevät. Esikot, pienet kasvien alut ja uudet siemenpussitelineet sen todistavat. Turhaa sitä enää talvea odottaa. Mutta kuka tietää vaikka nämä merkit olisivatkin vähän ennenaikaisia.

Silloin ennen.

Kaksi viimepäivää olen viettänyt nostalgisissa muistoissa. Vuoden verran olen aikonut ja taas aikonut käydä nuo ainakin 4000 diakuvaa läpi ja muuttaa ne sähköiseen muotoon. Vaan en ole saanut aikaiseksi. Aina katsoessa hienoa skanneri-printteri vehjettä on tullut mieleen , että ne diat. Katsottua ei ole tullut aikoihin noita dioja, joista vanhimmat ovat jo kohta neljäkymmentä vuotta vanhoja.

Mutta eilen tartuin härkää sarvista ja avasin komeron oven. Mistä alkaisin? Matkakuvista, rakennuskuvista, sukulaisten kuvista vai ystävistä? No tietenkin omasta pienestä tytöstä.

Työ on valtava. Diat pölyisiä, sameita ja joissakin väritkin muuttuneita. Ensimmäiseksi kaikki huonon väriset, epätarkat ja muutenkin epäkelvot suoraan roskikseen. Mitähän varten sitä on kehystänyt ne huonotkin laukaukset? Mutta niitä "hyviäkin" jää toki lukuisia. Siis jokainen dia puhdistetaan ulkoa ja sisältä. Työtä riittää. Tippa silmässä olen katsellut Katan vauvakuvia, melkein olen kuullut hänen jokeltelun ja tuntenut vauvan tuoksun nenässäni. Lajitellessani on tullut vastaan jo myöhäisempiäkin kuvia. Koulu- ja partiokuvia, yhteisiä matkakuvia ja kaikkea.

Ihanaa, että on tullut räpsittyä paljon kuvia. Nyt niiden kera tulee monia muistoja mieleen. Ehkäpä kun saan urakkani valmiiksi ja kaikki kuvat ovat levyllä, niiden katselukin on vähän helpompaa.

HAUSKAA VAPPUA TOIVOTTAA OMA PIENI LAPSUKAISENI KAUAN KAUAN SITTEN!!!

Isän opetus

Ä lä lähde mistään niin ettet voi avata ovea uudestaan. Näin isäni opetti minua aikoinaan. Siis lukittuja ovia ei saisi jälkeensä jättää. En ole voinut oikein noudattaa tätä oppia. On jäänyt lukittuja ovia, mutta on niitä lukitsemattomiakin onneksi. Työmaailmassa kaksi ensimmäistä ovea olisivat tuskin uudelleen avautuneet, seuraavat kylläkin. Oppi meni perille. Nyt ikä on tehnyt tehtävänsä ja ovia sulkeutuu kiihtyvällä tahdilla. Mutta onneksi uusia ovia ilmestyy eteen Jotkut ovat vain varovaisesti raollaan, toiset oikein imevät sisälle. Entisen työelämäni ovet ovat lukossa ja saavat ollakin. Muuta uudet ovet, joita on onneksi monta ovat raollaan tai ihan auki. En olisi uskonut oppivani ja sukeltavani tähän nettimaailmaan niin paljon kun nyt olen. Olen kiitollinen etäopettajalleni Jaskalle, Kimmolle ja Pekalle. Blogimaailman saloihin houkuttelivat Kata ja Jaska. Kiitos heille. Tuntuu, että tuon raollaan olevan oven takana on vielä monta asiaa, jotka tulevat ilahduttamaan elämääni. Ihan auki on ovi rakkaaseen harrastukseen. keramiikkaan, raollaan ja toivottavasti kohta auki tämä perinteinen munien maalaus ukrainalaiseen tapaan. Luulen ja uskon, että tuolla oven sisäpuolella on vielä muutakin jännittävää.

Äänestys!

Olen ollut ruokkakauppauskollinen asiakas. Menen mielelläni vain aina samaan kauppaan. siellä tiedän missä ovat leivät, juustot, maidot,kahvin jne. Saan sätkyn, kun aina määrätyin ajoin hyllyssä vaihdetaan juustojen paikkoja.
Pitkään olen harmitellut ruokakauppani hedelmätiskejä. Liian usein on löytynyt ylikypsiä ja huonoja tuotteita. Missä ovatkaan tuoreet, kauniit ja maistuvat hedelmät?
Siis etsimään. Hyrylässä on kolme isoa ruokakauppaa : kaksi S-markettia ja yksi K-market. entinen kauppani oli toinen noista S-marketeista, se vanhempi. Siis rohkeasti kilometrin pitemmälle kotoa. Uuden kaupan ovesta sisään. Ihmisiä vähemmän, väljät käytävät ja heti kohta hyvin hoidetut hedelmähyllyt. Ihmettelin kuinka saman kauppaketjun liikeissä on näin suuri ero. En hakemallakaan löytänyt huonoja hedelmiä. Siispä ostamaan, päärynöitä, banaaneja, luumuja, kiivejä ja pomeloita. Olen pitkään kaivannut pomeloita. Luulin jo, että ne ovat loppuneet maailmasta.

Eikö nämä ole hyvän näköisiä?

Lähempi tutustuminen kauppan vahvisti päätöstäni: Minä äänestän tänään jaloillani, vaihdan kauppaa. Voin ajaa kilometrin pitemmälle niin autolla kuin polkupyörälläkin saadessani tuoretta, kaunista ruokaa. Lihatiskiltä löytyi jopa POROA! Arvatkaapa mitä meillä syötiin tänään?

Tulevaisuus.

Pari kolme vuotta sitten eräänä kesäpäivänä tuijottelin savimöykkyä. Kysyin: miksi sinä haluaiset tulla? Aikani tuijoteltua savi muotoutui pyramiideiksi. Tein niitä varmaankin kymmenkunta. Nuo kolme ovat jäljellä. muut on lahjoitettu, myyty tai muuten vain annettu pois. En tiedä miksi tein niitä. En mielestäni ole ollut mikään Egyptifani. Ehkä muoto oli se, joka miellytti. Vai olisiko se ns. "etiäinen ". mene ja tiedä.

Nyt kuitekin tilanne on se, että isosisko Raija tarvitsi matkaseuraa Punaisellemerelle ja minä "kilttinä" pikkusiskona"uhraudun" hänen seurakseen Punaisenmeren risteilylle. Saanpa nähdä pyramiideja, Luxorin ja Jordanian Petran. Eikö olekin mahtavaa?

Ongelma on tietenkin pukeutuminen, kuten aina lomalle lähtiessä. Kaapissa ei ole mitään sopivaa. Toppahaalarit eivät käy, eikä aurinkotopit. Mutta arabinaisten huivit voisivat olla pop. Mutta kuinkas ne sidotaan, kääritään pään ympäri. Se on vaikeaa. Ainakin töissä ollessa näin kuinka vaikeaa on kääriä huivi oikeaoppisesti sängyssä maaten. No me toivottavasti käärimme niitä seisoaltaan. Eikös harjoitus tee mestarin. Siis harjoittelemaa.


Saisiko siellä näkyä kasvot kokonaan?

Vai olisiko tämä parempi? Huivi muuten on aivan uutukainen ja siinä on paljettejakin vaikka ne eivät näy kuvassa.

Seikkailupäivä lumisateessa.

Senhän tietää, että täällä eteläisessä Suomessa kaikki on sekaisin lumisateen sattuessa maanantaiseksi aamuksi. Lähdin hyvissä ajoin bussille ehtiäkseni ajoissa lääkäriin. Niin ainakin uskoin. Bussi myöhässä, tiellä lunta ainakin 10 cm, autot pitkinpoikin sekaisin. Onneksi menin bussilla, se sentään pääsi eteenpäin bussikaistalla. Henkilöautot ihailivat edessäseisovan takavaloja. Linnanmäenpysäkiltä lähdin taivaltamaan auraamattomia jalkakäytäviä pitkin kohti Hakaniemeä. Tuli mieleen lapsuuden korkeat kinokset Koskenkylän tiellä. Ne olivat vähän korkeampia. Ihmiset olivat tuskastuneen näköisiä pyrkiessään työpaikoilleen. Kyllä se on vain harjoituksen puutetta, jos lumisade sekoittaa elämän.
Lääkärissä kaikki olivat myöhässä niin lääkärit kuin potilaatkin. Sehän ei haitannut, asianomaiset kohtasivat toisensa vain vähän eri kellonaikaan kuin oli suunniteltu.
Hakanieman hallin yläkerrassa juotujen aamukahvien jälkeen taivalsin nyt jo aurattuja katuja pitkin kohti keskustan alennusmyyntejä. Siellä ei ollut ruuhkaa, pääkieli oli venäjä. Välillä piti oikein tarkistaa että mikä maa mikä valuutta. Kieli ei sitä kertonut. Stokkalla ei ollut mitään ostettavaa??? Kahdessa kenkäkaupassakaan ei löytynyt meikäläisen jalkaan sopivaa tallukkaa. Mutta kirjakaupassapa oli. Ei tosin alenuksessa, mutta välikö hällä kun kirja on
hyvä .
Onkohan mulla salainen kaipuu sairaalamaailmaan, koska ostin Mervi Mattilan: "parantunut hoidosta huolimatta päättömiä potilaskertomuksia " Kotimatkalla bussissa nauroin välillä ääneen lukiessani " Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan" tai " Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve," Tuli mieleen aikoinani töissä luetut hassut lausahdukset.
Tämä pieni kirja on oivaa luettavaa kaikille näin keskitalvella kinosten keskellä.

Joulu, mummin kullat.

Jouluaatto on salaisuuksia täynnä. Lapset kulkevat kuin sumussa jännityksen kasvaessa sietämättömäksi. Kuopuskin näyttäytyy kahtena kappaleena vai onkohan vieressä salattu kaksoissisar.

Mutta kukas tulikaan ja kirkasti koko illan. Sehän oli lasten odottama JOULUPUKKI!

Joulun jälkeen mummilaan saapui itämainen tanssijatar. Esikoinen on aloittanut kiinalaisen tanssin harjoitukset, jos vaikka isän työ vie perheen Kiinaan. Voisiko tunnollisempaa lasta olla.

Harmaana sadepäivänä talviset lumileikit korvattiin sisällä, Vantaan HopLopissa.

Kaksi tuntia menoa ja meininkiä. Portaita ylös,

Ja mäkeä alas.

Kaksi paria valvovia silmiä hävittivät lapset välillä aivan tyystin. Ensin löytyi pienin häkistä palloja kassiin keräilemässä.

Kassin täytyttyä portaita ylös.

Ylhäällä olivatkin sisaret tykkien luona ampumassa softpalloja alas. Kierre oli loputon, pallot pussiin ja ylös sitten tykillä alas. Kaikilla oli hauskaa.

Välillä näkyi vilahdus tutuista tytöistä verkkolabyrintissä. Kiinni tuskin olisimme saaneet vaikka olisimme yrittäneetkin.

Mummilassa tytöt valtasi savihimo. Keittiön pöytä valloitettiin tilapäiseksi savipajaksi. Mitäs mummi ei antaisi, kun tytöt osaavat niin kauniisti pyytää.

Kuopukselle saven sielun etsiminen oli tarkkaa puuhaa.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE !