Kuva menneisyydestä

Mikä lie siivousvimma heräsi kevätauringon kanssa. Kaivoin vanhat diakuvat esille, vanhimmat melkein neljänkymmenen vuoden takaa. Vuonna 1975 olimme toisella etelänmatkalla Gardajärvellä Italiassa.

Kuvia räpsimme kuten tapaan kuului. Dioksi ne teetimme, kun värit säilyisivät paremmin. No osassa ovat säilyneet osassa ei. Liekö filmissä vika vai sattumassa. Tarkkuuskin on nykyisen mittapuun mukaan niin ja näin. Kyllä varmaan kuvaustaidoissakin olisi ollut parantamista. Tältä reissulta säilössä oli noin sata kuvaa. Ainoastaan tämä kuva sai armon tulla julkaistuksi. Kuva on Dolomiittien vuoristosta, kylästä ei tietoa.

Dioja tuli otettua melkoisen monta vuotta. Alkuun katselimme niitä silloin tällöin. Nyt ne ovat saaneet pölyttyä rauhassa vuosikausia. Paperikuviin siirryttiin takaisin melkein 20 vuotta sitten ja nyythän on toi digiaika. Mikä onkaan seuraava vaihe?

Risteys

Tuli lumi, tuli polku ja toinenkin polku. Kohtasivatko toisensa polkujen tekijät? En usko.

Valo

Aurinkoportaat

Ylemmäs ei voi mennä. Pois auringosta - onko liian kirkas?

Kuusien takana on varjo

Ongelma: Missä aurinko - missä varjo

Katse

Katseita Elma messuilta!

2 x Taivas

Taivas ylhäällä.

Taivas alhaalla.

Asuntopolitiikkaa!

Vietnamissa on villi ja vapaa asuntopolitiikka. Turisteille rakennetaan olkikattoisia hotelleja. Tuli mieleen entisaikojen heinäsuovat maalla.

Asuntolaivoille ei varmaankaan tarvitse varmaankaan hakea lupaa. Laitetaan veneeseen katto ja ostetaan riippumatto ja muutama kukkaruukku . Siinä on koti valmis. Pihamaana kokonainen leveä joki.

Mutta jo tahdot asua kovalla maalla, silloinkin riittää nenäliinan kokoinen tontti. Talon alle vain 5x5 metriä tai vähemmän maata, huoneet päällekkäin ainakin neljä kerrosta ja ylimpänä terassi. Meidän uudet valtuutetut huomio: Pääkaupunkiseudun tontit ovat kalliita, jospa tehtäisiin näin meilläkin.

Ja viimeiseksi: Kun päätät tämän maisen vaelluksen, suku voi viedä sinut luonnonhelmaan ja hakea sopivan mäensyrjän viimeiselle kodillesi.

Hyvää Pyhäinmiesten päivää kaikille!

Erilainen majatalo!

Rasittaako syksyn synkkeys? Kaipaisitko jotakin erilaista, uutta lomapaikkaa jossakin lämpimässä. Parivuotta sitten kävin Vietnamissa. Sieltä löytyi tosi villi majatalo, jota kutsuttiinkin "Hullun naisen majataloksi". Suunnittelija on aivan oikea ulkomailla opiskellut arkkitehti, jonka mielikuvitus laukkaa iloisesti omia polkujaan. Astu rohkeasti sisälle! Seinät ovat kivestä, ei se romahda päällesi.

Jättiläislukki on ilmeisesti käynyt virittelemässä verkkonsa.

Ihanaa löytyi vuode.

Porraskäytävässä ei ole hissiä, joten kiipeä, kiipeä ylöspäin.

Onko tukka hyvin? Kiilteleekö nenänpää?

Turvallisia unia. Kuka nyt karhua pelkäisi?

Olethan lintujen ystävä? Ainakin kannattaisi.

Tässäpä teille lomakohde. Me emme yöpyneet täällä, pistäydyimme vain vieraisilla. Vaan oli se niin villi paikka. Kuinka joku voi keksiäkin tälläista ja saa sen vielä toteutettua.

Katse ylös!

Olin eilen Helsingissä. Kuinka monta kertaa olen näidenkin talojen ohi kävellyt näkemättä muuta kuin jalkakäytävän tai korkeintaan näyteikkunat. Suoristin ryhtini niin hyvin kuin voin ja katselin ylöspäin. Kuljin siis ylpeänä pää pystyssä. Mitkä kauniit medaljongit riippuvat valkoisissa helminauhoissa!

Olisiko näiden ikkunoiden takana juhlasali. Väärin. Siellä on korjattu ratikoita ennen.

Tämän harmaan tornin ohi olen kulkenut monet kerrat pysähtymättä. Mikä lieneekin epätasainen harmaa seinä. Toki olen tiennyt, että rakennus on vuonna 1948 valmistunut Lastenlinna. Mutta nyt pysähdyin katsomaan kuvia seinässä. Kauniita.

Kotkaemo ruokkii poikasiaan. Eivät lentäneet pois. Tässä onnistunut lintukuva.

Entäs nämä tarjoilijat? Mitähän hyvää heillä on kulhoissaan?

Lehdettömät oksat eivät peittäneet kaunista ikkunaa ja kuvajaista siinä.

Arkkitehti on unohtanut ylös päästyään mitä rakennusta on piirtämässä. Taisi ajatella ritarilinnaa Saksaan tai jonnekin sinnepäin.

Kyllä tälläinen ulkoseinä kelpaisi minullekin. Voisi olla koomisen näköinen Tuusulan perällä.

Tänne ylös on eksynyt kirkon päätykolmio.

Kumpi on parempi, aurinko vai varjo?

Onneksi uudet lasilaatikot ovat sijoitetut takapihalle. Eivät häiritse niin paljoa.

Seuraavalla kerralla katselen uudestaan ylös, mutta eri reitillä.

Silloin ennen.

Kaksi viimepäivää olen viettänyt nostalgisissa muistoissa. Vuoden verran olen aikonut ja taas aikonut käydä nuo ainakin 4000 diakuvaa läpi ja muuttaa ne sähköiseen muotoon. Vaan en ole saanut aikaiseksi. Aina katsoessa hienoa skanneri-printteri vehjettä on tullut mieleen , että ne diat. Katsottua ei ole tullut aikoihin noita dioja, joista vanhimmat ovat jo kohta neljäkymmentä vuotta vanhoja.

Mutta eilen tartuin härkää sarvista ja avasin komeron oven. Mistä alkaisin? Matkakuvista, rakennuskuvista, sukulaisten kuvista vai ystävistä? No tietenkin omasta pienestä tytöstä.

Työ on valtava. Diat pölyisiä, sameita ja joissakin väritkin muuttuneita. Ensimmäiseksi kaikki huonon väriset, epätarkat ja muutenkin epäkelvot suoraan roskikseen. Mitähän varten sitä on kehystänyt ne huonotkin laukaukset? Mutta niitä "hyviäkin" jää toki lukuisia. Siis jokainen dia puhdistetaan ulkoa ja sisältä. Työtä riittää. Tippa silmässä olen katsellut Katan vauvakuvia, melkein olen kuullut hänen jokeltelun ja tuntenut vauvan tuoksun nenässäni. Lajitellessani on tullut vastaan jo myöhäisempiäkin kuvia. Koulu- ja partiokuvia, yhteisiä matkakuvia ja kaikkea.

Ihanaa, että on tullut räpsittyä paljon kuvia. Nyt niiden kera tulee monia muistoja mieleen. Ehkäpä kun saan urakkani valmiiksi ja kaikki kuvat ovat levyllä, niiden katselukin on vähän helpompaa.

HAUSKAA VAPPUA TOIVOTTAA OMA PIENI LAPSUKAISENI KAUAN KAUAN SITTEN!!!