Tänään kävin Helsingissä. Oli asiaa Silmäklinikalle. Ihmettelin koko Meilahden sairaala alueen rakentamista. Kävin suuren sairaalan sisälläkin kahvilla. Sinne pääsy ei ollutkaan niin helppoa, vanha ovi oli suljettu ja kiertotie hakusessa. Ulos tullessani olinkin valmis poistumaan koko alueelta niin pian kuin suinkin pääsin. Suoraan Paciuksenkadulle kohti merta. Enpä ollutkaan koskaan ollut siellä jalkaisin. Niinpä menin kallioille, jotka ovat kadun ja meren välissä. Upeat sileät kalliot, joiden korkeimmalla kohdalla oli kasa isoja kiviä. Pronssikautinen hauta varmuuden vuoksi kettingillä aidattu. Komea paikka viimeiselle leposijalle
Lähempänä merta löytyi ilmeisestikin paljon myöhemmin rakennettu matala muuri. En ymmärtänyt se tarkoitusta. Liian matala ampujien suojaksi sodan aikana, myöskään se ei voinut olla talon kivijalka. Varmaankin se jostakin selviäisi, jos viitsisi tutkia.
Syksyinen Humallahti lepäsi tyynenä ilmeisesti syysmyrskyä odotellen. Luulin olevani yksin kallioilla, mutta en. Yksi japanilainen mies kiipesi rannalta ylös. Ehkä hän oli ihmettelemässä hiljaista paikkaa keskellä Helsinkiä.On se kumma, että olen asunut näillä kulmilla jo 43 vuotta ja nyt kävin tuollakin ensimmäisen kerran. Pitäisi varmaan ottaa jokin systeemi. "Kerran viikossa uusi paikka"
4 kommenttia:
Kävijä numero kaksi. Laskuri siis toimii. Voit poistaa tuon toimimattoman laskurin samaisesta sivulelementtikohdasta. Siellä on valikko "Poista sivuelementti".
Komeita kuvia. Meillä on yhden ystäväperheen kanssa otettu tavaksi tehdä joka kesä jokin sellainen pikkumatka, jota ei muuten tulisi tehtyä (vaikka usein ajattelee). Viime kesänä teimme matkan Jokioisten kapearaiteisella junalla.
Näköjään ehdit jotehdä poiston edellistä kommenttia kirjoittaessani. Asia on siis kunnossa.
Se on minun teemani, kerran viikossa uuteen kaupunginosaan/museoon/paneutuminen uuteen asiaan. Kaikkea jännää sitä ihan läheltä löytyykin. Huomenna yritän päästä katsomaan näyttelyä, jossa on esillä jonkun muotokuvamaalarin tauluja kuuden vuoden maailmanympärysmatkalta, teemana kuvia maailman naisista.
Aidin ja tyttaren bloggaustyylit (vai onko tama kaikkien kayttama termi postaus juuri tata kirjoittelua, en ole viela selvittanyt) muistuttavat erehdyttavasti toisiaan. Terveiset Vietnamista - Toivon sanavarastoon kuuluu jo enemman vietnaminkielisia sanoja kuin Suomen. Taman aamun uusin oli Chi oi, tarkoittaen naispuoliselle henkilolle suunnattua tervehdysta. Huh huh, pitaiskohan jo huolestua??
Lähetä kommentti