Jospa osaisin!

Eilen minulla oli tilaisuus seurata Marigold muodostelmaluistelijoiden viimeisiä harjoituksia ennen Zagrebin MM-kisoja. Tytöt liitelilvät, hyppivät, kääntyilivät ja pyörivät. Jonossa, rivissä ympyrässä ja välillä sikinsokin. Kukaan ei sekoillut eikä törmäillyt. Kummallista. Hei täältä tullaan jonossa - oletteko valmiina?Sitten ylväsryhtisinä jonossa.

Mepäs mennäänkin kahdestaan.

Mitä katosi tyttölauman keskelle?

Vauhtia lisää ja rivejä monta peräkkäin.

Minnepäin ne jalat kuuluvat ollakkaan? Laitetaan toinen ylös ja toinen alas niin ei mene väärin.

Kiitos kannustuksesta ja hei, hei!

Onnea matkaan ja tuokaa tuliaisia Suomeen!

Ponnistuksia!

Maasta se pienikin ponnistaa. Kuinka suuret ovatkaan siemenestä kasvavan pienen taimen ponnistukset? Sen voi vain arvata.

Jos omaat hyvän mielikuvituksen, niin näet varmaankin lehtien lomassa sinisen orvokin. Minä ainakin näen.

Pian tämä on totta

Sieluni silmillä näen pihalla jo tulppaanit kukassa.

Liput salkoon!

Hyvää Minna Canthin elikkä tasa-arvon päivää!

Minä olen Naisasianainen isolla N:llä. Tahdon samasta työstä saman palkan. Tahdon kulkea ja mennä kuin miehet. Tahdon, että kaikkialla maailmassa naiset saavat tehdä samoja asioita kuin miehet. Siis minä vain tahdon.
No olkoonkin, että minun täytyy kiittää isääni ilman kyseistä miestä minuakaan ei olisi. Ja ilman Herra Pensastaskua minulla ei olisi tytärtäni. Siis saakoon he olla olemassa.
Siis tasa-arvoisesti tarvitaan miehiä ja naisia. Mutta miksi vieläkin samaatyötä tekevä nainen saa pienempää palkkaa???? Miksi minun naisena täytyy iltapimeällä pelätä kulkea määrätyissä paikoissa. Miksi minä en voi matkustaa kaikkialle yksin? Miksi minun tarvitsee laittaa kaapu päälleni , jos menisin esimerkiksi Iraniin tai johonkin arabimaahan.

Mutta miksi me naisetkin olemme joskus niin avuttomia ja "kanoja"? Emme voi tehdä sitä emmekä tätä. Olen saanut ihmetteleviä kysymyksiä, kun olen kertonut tehneeni remonttia, maalannut kattoja, hionut lattioita, maalannut ne ja tapetoinut seiniä. Jos ne olisi tehnyt mies niin ei siinä olisi ollut mitään ihmeellistä. Siis naiset vietetään tasa-arvopäivää joka päivä ja tehdään mitä miehetkin. Ajetaan autoa, käännetään maata, kylvetään, remontoidaan, liitytään mieskuoroon (siitä tulee sitten sekakuoro) jne.

Mutta toisaalta minulle saa avata ovia, minun raskasta laukkua saa kantaa, minulle saa tuoda kukkia, minulle saa ostaa suklaata, timanttisormuksia, minkkiturkkeja. Minua saa hemmotella jotta tuntisin olevani ihana nainen.

Nyt se alkaa!

Maanataina tarttui ensimmäinen siemenkuvasto käteen paikallisessa Kukkatalossa. Selailtu on ja päiväunia nähty kukoistavista kukkapenkeistä. Kaikki tuntuu olevan mahdollista. Taimet onnistuvat, kasvit kasvavat ja kukkivat paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Kuvaston kuvat siirtyvät todellisuuteen aivan itsestään.Eilen sitten pysähdyin siemenhyllykön eteen. Jalat liimautuivat lattiaan. Varmaankin lattialle oli levitetty jotakin ainetta, jonka teho laukesi vasta kun käsi oli poiminut muutaman pussin mukaansa. Leijonankidan siemenet suorastaan vaativat päästä mukaan. Samalla muistin äidin leijonankidat, jotka kukkivat muistissa aina vain komeammin. Krassin siemenet ovat myös niitä muistokukkia lapsuudesta.

Vielä pitää ostaa astereiden, orvokkien, maissin, kurpitsan, salaatin, tillin, persiljan........yms. siemeniä. Mitähän vielä keksisin. Nyt vielä hypistelen siemen pusseja, mutta pian aivan kohta kylvän ensimmäiset, sitten seuraavat, seuraavat ja seuraavat. Aamuisin sanon hennoille taimille huomenta ja hymyilen, illalla sanon hyvää yötä ja hymyilen. Ihana aika on koittanut. Kaikki on mahdollista ja jos joku epäonnistuu, mitä siitä. Seuraava kasvukausihan on jo vuoden päästä tuloillaan.

Kevättä odotellessa!

Paikallisessa Kukkatalossa vieraileessa näin ensimmäiset muuttolinnut. Parvi ankkoja (?) oli levittäytynyt seinän viereen. Eivät kaakattaneet, eivät askeltaneet katsoivat vain samaan suuntaan. Odottelivat hiljaisina puutarhoihin pääsyä kevään koittaessa. Juhannuksena nekin varmaan ovat päässeet jollekin uusmaalaiselle pihalle tuijottelemaan. Esikoita oli monen värisiä ja suuria joukkoja. Kolme näistäkin muutti meille tuvan pöydälle silmää ilahduttamaan. Näiden ei tarvitse Juhannusta odottaa, noutajat tulevat aikaisemmin.

Kuva menneisyydestä

Mikä lie siivousvimma heräsi kevätauringon kanssa. Kaivoin vanhat diakuvat esille, vanhimmat melkein neljänkymmenen vuoden takaa. Vuonna 1975 olimme toisella etelänmatkalla Gardajärvellä Italiassa.

Kuvia räpsimme kuten tapaan kuului. Dioksi ne teetimme, kun värit säilyisivät paremmin. No osassa ovat säilyneet osassa ei. Liekö filmissä vika vai sattumassa. Tarkkuuskin on nykyisen mittapuun mukaan niin ja näin. Kyllä varmaan kuvaustaidoissakin olisi ollut parantamista. Tältä reissulta säilössä oli noin sata kuvaa. Ainoastaan tämä kuva sai armon tulla julkaistuksi. Kuva on Dolomiittien vuoristosta, kylästä ei tietoa.

Dioja tuli otettua melkoisen monta vuotta. Alkuun katselimme niitä silloin tällöin. Nyt ne ovat saaneet pölyttyä rauhassa vuosikausia. Paperikuviin siirryttiin takaisin melkein 20 vuotta sitten ja nyythän on toi digiaika. Mikä onkaan seuraava vaihe?

Esikoiskirja!

Digikuvista on mahdollisuus tilata itse suunniteltu ja ladottu kirja. Sunnuntaina urakoin syksyisen Kiinan matkan kuvista kirjan 64 sivua ja 90 kuvaa. Tänään on sitten esikoisen julkistamistilaisuus. Tervetuloa mukaan!

kannet ovat kauniit kovat ja mustat, keskellä reikä kuvaa varten.

Valikoin kuvat paljolti ei tavallisia turistikuvia, ei liikaa temppeleitä ym turistikohteita. Elämää ympärillä, puistoissa viihtyviä ihmisä ja muuta mukavaa. Kirjan tekeminen oli hauskaa ja lopputulokseenkin olen tyytyväinen.