Suruviesti!

Eilen illalla sain suruviestin Rovaniemeltä. Eila, kälyni oli nukkunut edellisenä päivänä pois.

Olin samana päivänä Tallinnassa, jossa kuvasi tämän näkymän Dominikaanisen luostari käytävältä.

Toivotan rauhallista unta Sinulle Eila!

Marke

Katse ylös!

Olin eilen Helsingissä. Kuinka monta kertaa olen näidenkin talojen ohi kävellyt näkemättä muuta kuin jalkakäytävän tai korkeintaan näyteikkunat. Suoristin ryhtini niin hyvin kuin voin ja katselin ylöspäin. Kuljin siis ylpeänä pää pystyssä. Mitkä kauniit medaljongit riippuvat valkoisissa helminauhoissa!

Olisiko näiden ikkunoiden takana juhlasali. Väärin. Siellä on korjattu ratikoita ennen.

Tämän harmaan tornin ohi olen kulkenut monet kerrat pysähtymättä. Mikä lieneekin epätasainen harmaa seinä. Toki olen tiennyt, että rakennus on vuonna 1948 valmistunut Lastenlinna. Mutta nyt pysähdyin katsomaan kuvia seinässä. Kauniita.

Kotkaemo ruokkii poikasiaan. Eivät lentäneet pois. Tässä onnistunut lintukuva.

Entäs nämä tarjoilijat? Mitähän hyvää heillä on kulhoissaan?

Lehdettömät oksat eivät peittäneet kaunista ikkunaa ja kuvajaista siinä.

Arkkitehti on unohtanut ylös päästyään mitä rakennusta on piirtämässä. Taisi ajatella ritarilinnaa Saksaan tai jonnekin sinnepäin.

Kyllä tälläinen ulkoseinä kelpaisi minullekin. Voisi olla koomisen näköinen Tuusulan perällä.

Tänne ylös on eksynyt kirkon päätykolmio.

Kumpi on parempi, aurinko vai varjo?

Onneksi uudet lasilaatikot ovat sijoitetut takapihalle. Eivät häiritse niin paljoa.

Seuraavalla kerralla katselen uudestaan ylös, mutta eri reitillä.

Kevät on tullut!

Ihanat krookukset ovat avanneet kukkansa.Maksaruohon punaiset versot näyttävät pieniltä tähdiltä.

Pian omenapuutkin kukkivat!

Kivipöytä sai uuden päälysteen.

Narsissit aukeavat jo ensi viikolla.

Ruusutkin työntävät uusia versoja vauhdilla.

Tulppaanit ovat jo pitkällä.

Maissin tähkiä saamme odotella vielä pitkän tovin

Hyvää kevättä kaikille. Västäräkit ja punarinnat rakentavat pesiään puutarhassamme. Sitä odotettua ja kaivattua pensastaskua ei näy!

Miten on viikko mennyt

Saanko esitellä? Strutsinmunien uusi kevätkuosi on tässä ensiesittelyssä.

Tässä hieman perinteikkäämpi malli.Sisätöiden vastapainoksi on myös kiirehdittävä ulos lenkille. Askelta toisen eteen 12600 kertaa. Kauppareissu Hyrylään ja takaisin, kilometrejä noin 8. Reppu mennessä tyhjä ja kevyt, palatessa noin 5kg.

Valinnan paikka: aurinko vai varjo? Lämpöä rakastavana valitsin auringon.

Pensaikossa krookukset kurkistelivat kevääseen. Vielä ei ollut jänöpupu löytänyt näitä. Miten käy ensi yönä? Naapurin krookukset ovat hävinneet parempiin suihin.

Leskenlehtiä löytyy tienpenkalta jo runsaasti.

Fanny-konnamme sai ensimmäiset kevät terveiset. Hyvältä maistuivat.

Taitavia!

Varmoja keväänmerkkejä ovat esim. musiikkiopistojen kevätkonsertit ja luisteluseurojen kevätnäytökset. Talven aikana opitut taidot esitetään yleisölle. Kaksikymmentä vuotta sitten olimme ensimmäistäkertaa musiikkiopiston kevätkonsertissa. Pieni kullanuppumme soitti viululla pienen kappaleen, niiasi nopeasti ja melkein juoksi pois lavalta. Liikuttavaa. Tälläisia konsertteja riittikin toistakymmentä vuotta . Sitten se oli ohi. Tilalle tulivat suvun pienten jääprinsessojen näytökset. Aluksi prinsessoja oli kolme. Kaksi häipyivät jäältä ajanoloon, mutta yksi prinsessa on jäljellä. Nyt jo aikuisen kokoinen ja taitava muodostelma luistelija. Olimme Helsingin Luistelijoiden kevätesityksessä. Liikuttavia pieniä luistelijoita esittämässä erilaisia viidakon asukkeja.
Kuka tuntee tämän pienen linnun, taisi olla flamingo. Onko kukaan muu ottanut tänä keväänä kuvaa flamingosta?

Tässä tanssivat lootuksen kukat. Sara taitaa olla kolmas vasemmalta??? Monta hikistä vuotta ja treenituntia on näilläkin kukilla takanaan. Kaunista katseltavaa oli kahdentunnin ajan. Kiitos kaikille esiintyjille ja heidän vanhemmilleen.

Pensastaskun linturetki!

Olenko oikeassa? Ovatko nämä strutseja?Edellisellä linturetkellä tuli vesiperä. Eilen kuulin kyllä joutsenten huutoa taivaalta, mutta kuvattavaksi ne eivät laskeutuneet. Nyt ajattelin saada takuuvarman kuvan linnuista, Rajamäellä asustavasta strutsirykmentistä. ( Muita marssijoita ei siellä näkynyt.) Kyllä olivat ylvään näköisiä. Urokset pöyhistelivät naaraiden edessä. Niillä oli suoraa toimintaa, eivät tarvinneet edes kännyköitä yhteydenpitoon. Hyvä niin koska odottelen lemmen tuloksia eli munia. Parin viikon sisällä pitäisi munia ilmestyä pesään. Sitten onkin meikäläisen kiitoksen aika.

Hurmaava joukkoitsemurha!

Kukkapenkissä minua kohtasi riemastuttava näky. Paljon kuolleita lehtokotiloita. Olen käynyt sotaa lehtokotiloita vastaan jo usean vuoden ajan. Kokeiltu on jos jonkinlaista konstia. Ensin kerättiin joka ilta löytyvät kotilot, jotka tuhottiin. Sitten ostin kotilonpyydystimen Bauhausista. Se upotettiin maahan ja kotiloiden piti tippua pyydyksen pohjalle johonkin liemeen. Saalis taisi olla pari hämähäkkiä. On tarjoiltu lautasella olutta ykköstä ja kolmosta vaan ei sekään hukuttanut kovin montaa. Viimekesänä ostin Viikistä takuuvarmoja rakeita, jotka levitin ohjeiden mukaan puutarhaan. Ja aina vain kotiloita on löytynyt.
Sanoisin varmin keino on noukkia omilla sormilla kaikki löytyvät otukset pois. Viime kesänä minulla oli ihana pieni apulainen, Cilla. Hänen silmänsä ovat noin metrin korkeudella ja niinpä hän näkee isojen kasvien lehtien alapinnatkin kumartumatta. Tosin oli vähän kurjaa, kun Cilla luuli mummin poimivan kotiloita ystävällisyyttään ja totuus oli aivan jotakin muuta. No sitähän en raskinut sanoa. Cilla kun rakastaa kaikkea elävää pienistä isoihin.
Mutta tuo uusi löytö. Oliko syksy liian lämmin ja kotilot jäivät maanpinnalle ja paleltuivat? Vai tuliko heille jokin tauti? Kuka tietää. Tuskinpa tämä itsemurhateoria on kovinkaan todennäköinen. Oli miten oli, mutta jokainen kuollut kotilo ilahduttaa minua.