Näytetään tekstit, joissa on tunniste herne. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste herne. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. heinäkuuta 2008

Sato kasvaa ja kypsyy.



Keväällä kysyin kymmenvuotiaalta tyttärentyttäreltä, että mitäs pitäisi kylvää mummilan pihalle kukkien lisäksi. Luettelo tuli kuin apteekin hyllyltä: Maissia, perunaa, porkkanaa, hernettä ja vielä jotakin muutakin. Kylvöala on aika pieni, kukat ovat vieneet suurimman osan pihasta. Mutta mitäs ei mummi ja ukki tekisi, jos pienet kullat pyytävät. Ukki käänsi nurmikkoa ympäri muutana neliön verran ja niin saatiin perunamaa.
Salaatti on ollut syömäkypsää jo pitkään. Siitä riittää omaan pöytään ja kilppari Fannyllekin. Sipulit ja persiljatkin ovat valmiita syötäväksi.
Peruna on aloittamassa kukintaansa. Lapsuuden kodissa silloin aloitettiin uusien porunoiden syönti. Ensi viikonloppuna saan pieniä vieraita ja silloin menemme katsomaan olisiko mukuloita mullan alla.
Herneet evät vielä taida olla syötäviä. Mutta maltetaan odotella.

Kirsikoitakin tulee jonkin verran. Vaikka keväällä luulin sadon menneen mönkään mehiläisten kadottua maisemasta. Ehkäpä sittenkin jokunen kävi salaa pölyttämässä.

Omenapuissakin löytyy raakileita, Vaaleassakuulaassa aika runsaasti ja tässä pienessä Vuokko kääpiöomenapussa kin 24 kpl. Mansikkasato on runsas, yksi mansikka syöty ja toinen kypsyy. (pakastetut marjat kävin piomimassa paikalliselta mansikkatilalta)Mustaherukat kypsyvät pikkuhiljaa.
Karviaisia odotan vesikielellä. Ne syödään aina suoraan pensaasta, ei säilötä millään tavalla.
Ja tyttöjen odottamat maissit. Meillä on loppukesästä maissijuhlat. Tytöt saavat poimia tähkät suoraan kasvimaalta ja sitten grillataan tuoretta, maistuvaa maissia.

Porkkanat ovat pieniä vielä.
Tomatit voisivat alkaa jo puastumaan.
Pihvitomatikin ovat jo tarpeeksi isoja.
Ja viimeiseksi se suurin aarre. Viinirypäleet paisuvat ja komistuvat päiväpäivältä. Syksyllä sadonkorjuujuhla, mutta tuskin viinintekoa. Terttuja taitaa olla noin 20.