Jotta mummi muistaisi.

Kotona löytyy asioita, jotka päivittäin muistuttavat kaukana olevia kullannuppuja. Kesällä Cilla pieni huimasi kirjahyllyjen välissä pienen aukon. Hän meni kyykkyyn ja kurkisti koloon ja kysyi: Missä hiiri? Muutahan ei mummille tarvinnut sanoa. Siitä paikasta autoon ja Tiimariin ostamaan hiiri. Siteen kotiin ja pieni käsi asetteli hiiren koloonsa asumaan. Sieltä tämä kurkistelee ja päivittäin muistuttaa pienestä tytöstä.

Alva valloitti sohvan omille leikeilleen. Lukematon määrä pieniä keijukaisia, barbeja ja muita tärkeitä tavaroita asui sohvalla ja pyöreällä pöydällä. Alva touhusi yksinään ja jutteli niitä näitä. Sitten tuli keskenkaiken toteamus: Minä sitten perin tämän sohvan kun te kuolette. No taas mummi lupaamaan sohvan perinnöksi. Iltaisin, kun istun suhvalle kysyn mielessäni Alvalta luvan: Saanhan istua sohvallesi, ei se paljoa kulu istun aivan varovasti.

Kerrosvuoteen yläsängystä kurkistelee Orvokki norsu. Orvokki muutti meille jo toissa kesänä. Olimme Innan kanssa Hesassa humputtelemassa. Kävimme kaupoissa ja syömässä ihan kahdestaan. Stockmannin leluosasto piti tietenkin inventoida. Orvokki löytyi sieltä ja liimautui Innan kainaloon. Orvokki ei muuttanut Ranskaan vaan jäi Tuusulaan asumaan. Nyt hän kurkistelee kaiteiden välistä mummin touhuja. Ja mummi muistlee vanhinta tyttärentytärtään.