Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lapset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 19. elokuuta 2008

Kehitystä!.




Kukat kasvavat ja kehittyvät silmissä. Siis ne yksilöt, jotka ovat kestäneet vesisateet.
Ihmistaimet tekevät kovasti työtä voimistuakseen ja kasvaakseen isoiksi. Liikettä ja menoa on riittänyt viime päivinä. Mutta syksy saapuu, kukat kukkivat kukintansa ja pienet ihmistaimet lentävät muuttolintujen tavoin tuhansien kilometrien päähän.

Kevääseen on aikaa vain yhdeksän kuukautta!

torstai 3. heinäkuuta 2008

Kesäpäivä Suomenlahdella

Tämä joutsen uskoi hallitsevansa koko rantaa.
Mutta hetkessä iloinen lapsiparvi valloitti rantakiven.

Kaksi rohkeaa suuntasi kulkunsa avomerelle.
Miksi tässä ei istu ketään?

Eikä täälläkään. Taivaalle vyöryy ukkospilviä ja pian sataa ja salamoi.

Sellainen on kesäpäivä Suomessa.