Kuvaton postaus.

Kirjallisuutta tällä viikolla. Ensin luin Maria Peuran Vedenalaiset . Pohjoisesta kotoisin olevan kirjailijan kirjan parasta antia minulle oli paikoin pilkahtava kotoinen murre. Muuten kirja oli sekava eikä auennut minulle.
Seuraavaksi luin Antti Tuurin kalastuskirjan Tenolta. Taattua Tuuria, hyvin kerrottua tarinaa Tenon kalastajista, kaloista, veneistä ja maisemista. Sopivaa luettavaa näin pimeinä iltoina. Haavekuvia pohjoisen yöttömistä öistä, sääskiparvista, suurista lohisaaliista ja kiireettömistä päivistä.
Nyt tuolla odottaa seuraava: Mika Kuljun Tornion maihinnousu 1944.
Minulla taitaa olla koti-ikävä pohjoiseen, kun nuo kirjatkin valikoituvat tuonne entiseen Lapin lääniin. Viikonloppu taitaa kulua savitöiden ja pohjoisen historian merkeissä.
Hyvää viikonloppua kaikille. Palataan ensiviikolla takaisin, jos en jää Lapin sodan vangiksi.

Vahva kirja

Vahva ja paksu kirja Richard Masonin Muistojen huoneet. Kirja on yhtä vahva kuin afrikkalainen norsu.Kuinka kolmekymppinen mies voi kirjoittaa vanhasta dementoituvasta naisesta ja keski-ikäisestä bisnesnaisesta näin upeasti. Miten hän voi tietää yleensäkään naisten sielunelämastä niin paljoa? Ammattitaitoa sanoo joku, ehkäpä.
Kirja pyörii kolmen asian ympärillä, Etelä-Afrikan buurisodan, äidin dementoitumisen ja tyttären vaikeiden sijoitusbisnesten keskellä. Minulle kirja oli opintomatka näihin asioihin. Buurisodasta tiesin vain nimen. Ehkä olen nukkunut koulussa kun asiaa luettiin tai sitten sitä ei liioin opiskeltu. Luulen tuon jälkimmäisen olevan lähempänä totuutta. Dementiasta tiesin jonkin verran, mutta tämä kirja aukaisi uusia näkäkohtia. Bisnesmaailmasta en tiedä mitään, en ainakaan sijoitusbisneksistä.
Kirja on rankka, mutta suosittelen luettavaksi. Älkää kuitenkaan aloittako, jos teillä ei ole aikaa. Sitä ei voi lukea pieniä pätkiä silloin tällöin. Se vie mennessään ja silloin pitää olla aikaa. Minä aloitin viime vuonna (30.12) ja lopetin tänä vuonna (2.1) sivuja noin 550.
Hain juuri kirjastosta kolme uutta kirjaa, mutta niitä aloitan vasta ensiviikolla. Huomenna tulevat pienet enkelit mummilaan.
Onkohan minun puutarha - kädentaitojen blogi muuttumassa kirjallisuusblogiksi? No ei varmaankaan nyt on vain hyvää aikaa lukea.

Joululukemiset.

Hyviä vuoden viimeisiä päiviä. Joulu meni lukien ja kylkeä kääntäen. Aattona vierailimme Porvoossa seuraamassa pienten tyttöjen jouluiloa. Kyllä joulu on lapsille tärkeä, mutta valitettavasti varsinainen joulunsanoma ei saavuta heitä joulupukkitohinoissa. Minä ahmin viisi kirjaa tai oikeastaan neljä ja puoli. Yksi oli virhelaina. En viitsinyt jatkaa loppuun, kun ei teksti mitenkään sytyttänyt. Eniten ajattelutti vasemman puoleinen kirja, Merette Mazzarellan: Illalla pelataan Afrikan tähteä. Siinä kirja isovanhemmuudesta ja lastenlapsista. Se oli pakko lukea yhtäpäätä, niin tuttuja asioita ja ajatuksia koko kirja täynnä. Ajatuksia, että mitä tehdä kun lapsenlapset ovat kaukana. Nähdään vain lomien aikana. Kuinka siirtää tietoa ja perinteitä heille. Vaikea asia, koska eihän sitä voi istuttaa lasta tuoliin ja sanoa: Nyt on päivä aikaa ja minä kerron vanhoista asioista, tavoista jo kuolleista esivanhemmista jne.
Kaikenhan pitäisi voida kertoa muun yhdessäelämisen lomassa kun asia tulee mieleen tai oikeammin kun lapsi osoittaa kiinnostusta. Kun harvoin nähdään täytyy olla valmis vaikka kello viisi aamulla kuten pari kesää sitten. Pieni Alva heräsi aamulla ja kömpi mummin kainaloon ja pyysi: Kerro mummi lapsuudestasi. Minusta tuntui silloin, että ei minulla ole lapsuutta ollutkaan. Mutta kun pyyntö toistui aloitin muistelut. En sinänsä valita, saan olla huomattavasti enemmän tyttöjen kanssa kuin Mazzarella omiensa kanssa. mutta kummasti pisti kirja ajattelemaan. Omat vanhempani asuivat 800 km päässä ja tapasivat tyttäremme kerran kaksi vuodessa. En tiedä mitä he ajattelivat. Ei Mazzarella syytä ketään olosuhteista enkä syytä minäkään. Mutta niinhän se on , on mentävä sinne mistä leipä lähtee. Lukekaa mummit ja ukit olivatpa lapsenlapsenne lähellä tai kaukana.


Oikeanpuoleinen kirja on taas Richard Masonin: Muistojen huoneet. Sen hain juuri kirjastosta. Vähän jännittää aloittaa sen lukeminen, koska senkin aihe riipaisee läheltä dementoitumista. Ei taida tulla nukkumisesta ensiyönäkään mitään.