Eilen kohtasin pihalla kaverin. Herra Pensastasku kulki ilmeisesti liian läheltä pikkukaverin piilopaikkaa. Niinpä pupu maastoutui aukealle liuskekiven päälle. En ensin meinannut millään hahmottaa otusta.
Aikansa laatalla kyyhötettyään sen matka jatkui kiven viereen. Mahtoi sydän hakata tuhatta ja sataa. Tässäkin pikkuinenn viipyi aikamoisen tovin. Toivottavasti äitipupu on johdattanut lapsensa metsään. En halua jatkuvasti pihalla majailevaa rusakkoa vaikka se suloinen onkin ainakin näin pienenä.
2 kommenttia:
Mieluimmin kuitenkin rusakko kuin kani. Meidänkin pihassa rusakko vierailee aina silloin tällöin, mutta ei siitä mitään haittaa ole ollut. Kasvit ovat saaneet olla rauhassa.
Tuo on kyllä aika uskomaton tuo suojaväri! Joskus meinasin itsekin kaupungissa kävellä pupun poikasen päälle kun se maastoutui niin hyvin.
Lähetä kommentti