Elämä on täynnä arvontoja. toisissa voittoprosentti on jopa sata ja toisissa
promillen luokkaa. Ensimmäinen arvonta lienee ennen syntymäämme, jossa 50 % tarkuudella
synnymme tyttönä tai poikana. Sitten lienee paljon suurempi sattuman varaisuus on minne satumme syntymään. Sanotaanhan , että on lottovoitto syntyä Suomessa. Synnyin pohjoiseen ja arvonnassa jouduin evakkoon Ouluun. Siellä arvonta antoi tulirokon pienelle evakkolapselle ja pitkän sairaalareissun. Ei ollu vielä antibiotteja, mutta arvonta salli minun parantua. Olipas hyvä tuuri.
Onneksi tulevissa arvonnoissa pääsin oppikouluun ja myöhemmin opiskelemaan. Nämähän eivät olleet itsestään selviä asioita silloin. Parhaimpaan arvontaan osallistuin 1970 luvulla hakiessani vakinaista paikkaa helsinkiläisestä sairaalasta. Sain kutsun Johtavanhoitajan puhutteluun. Kuvittelin sen olevan jonkinmoinen haastatelu. Tilaisuus alkoi lauseella: Arpa lankesi osaksenne saatte vakinaisen viran. Kiitin ja kysyin kuinka monesta minut arvottiin. Olitte ainoa hakija, onneksi olkoon. Siis joka arpa voitti!
Arvontoja on ollut monenmoisia. Blogiarvonnoissakin on tuuri käynyt. Naapurit ovat mukavia ja kotikuntakin on aivan asuttava oloinen paikka. Vaan lottovoitto uupuu.
Viimeisimmässä elämänarvonnoissa, jossa voittoarvan saa noin 3000 suomalaista vuosittain sain oman arpani muutama vuosi sitten. Sen voittoarvan seurauksena päivittäisenä kaverina on nykyisin nämä viisi pientä purkkia, tippoja aamuin illoin ja jopa keskelläpäivääkin.
6 kommenttia:
Hyvänen aika miten pysäyttävä kirjoitus. Oikein vilunväreitä juoksi niin hyvässä kuin pahassakin kohden. Onnea sinulle seuraaviin arvontoihin ja viisautta omiinkin valintoihin.
Kohtalon arpa on lahjomaton ja tunteita vailla. Korkeimman johdatus, jos siihen uskoo, voi sisältää merkityksiä, jotka aukeavat elämän polun myötä ehkä myöhemmin. Kiitollinen voi olla, elämästä, kaikkineen.
Useinhan sitä toivoo että kohdalleen osuisi onnenarpa, arpapeliähän tämä elämä on.
Kiitos kommenteista.
Tässä vain on vähän ihmetellyt tätä elämän heitelyä. Kyllä minä noita tippoja tiputtelen ei se niin kamalaa ole, jos tällä konstilla näkö edes säilyy jonkinmoisena. Toistaiseksi en edes huomaa mitään puutetta vaikka lääkärit niin väittävät.
Kirjoituksesi oli puhutteleva. Kiitos. Sitä harvoin tulee ajatelleeksi, miten nopeasti kaikki saattaakin muuttua. Arpako sen ratkaisee?
Kimmo: Arpohin ja sattumaan uskon. Mitenkäs ne geenit muuten jakautuisivat. Joihinkin asioihin voi itse valinnoillaan vaikuttaa, mutta valitseeko sittenkään sen parhaan tien? Tarttee kaiketi olla kiitollinen näistäkin voitoista.
Lähetä kommentti