lauantai 31. toukokuuta 2008

Peritty krooninen tauti!

Minulla on perinnöllinen krooninen tauti. Äidinäidillä, Lehdon ämmillä se oli tosi pahana. Hänen viidellä tyttärellään se oli myös. Hilja-tädillä tosi pahana, Hanna- ja Betti-tädillä kohtalaisen vaikeassa muodossa. Vähimmällä pääsivät Elli-täti ja äiti. Sisarillani se on esiintynyt jollainlailla, mutta minulla tuntuu vain pahenevan vuosi vuodelta. Sisareni lapsista Jaskalla taitaa olla taudin pahinta laatua. Mikä se tauti on. Oireet alkavat aina tammikuussa ja kevättä kohti vain pahenevat. Joku luulee että kyse on allergiasta. Ei se niin helppo ole. Kyse on himosta kaivaa multaa, kuopsuttaa maata, kasvattaa taimia, istuttaa kukkia, puhella kasveille ja jopa joskus laulaakin niille. Kuvassa ei ole hautajaiskukkakimppu tautiin menehtyneille vaan ihan elämäniloinen värikylläinen orvokkiruukku Tallinnassa. Olen ihaillut japanilaista puutarhaa ja jopa yrittänyt vähän matkiakin sellaista. Mutta taidankin seuraavaksi laittaa tälläisen. Se voisi olla pieni helpotuksenpilleri tautiini.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No mutta se on sentään helpotus, että tuo ei ole kuolemaanjohtava tauti. Kaunis orvokkipata!

pensastasku kirjoitti...

Joo se on hyvä se. Hoidin tautia tänään ostamalla kauan kaivatun laventelin. Jospa se talvella tuoksuu liinavaatekaapissa muistuttaen kesästä.

Anonyymi kirjoitti...

Minulla tauti oli piilevänä vuosikaudet, kunnes alkoi oireita ilmetä. Nyt se on jo kroonistunut...

Anonyymi kirjoitti...

Minullakin tuo tauti on jonkin verran pahenemaan päin. Tuoksutellaan sitten laventelia talvella ja parannetaan tautiamme.