maanantai 21. maaliskuuta 2011

JÄRJESTYS ENNEN KAIKKEA!

Ei rikkaruohoja, ei kasveja väärässä paikassa ja ei ainakaan väärän värisiä kasveja. Säntillisesti omissa ruudukoissaan. Rikkaruohoja en todellakaan nähnyt kuin yhden voikukan kivetyksen reunalla.


Olisiko näissä ideoissa jotakin uutta ensikesänä toteuttamisen arvoista omassa kotipihassa? Mikä olisi sopiva väriyhdistelmä tänne pohjolaan? Tästä puna-vihreästä en niin kovin pidä.
Nämä puut lienevät paikallisen parturikoulun oppilaiden harjoitusluokkassa. Yhtä siististi olivat paikallisten miesten hiukset.
Posted by Picasa

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

KARNEVAALIT.

Keväiset karnevaalit olivat lopuillaan. Ehdimme kuitenkin yhtenä päivänä mukaan juhlahumuun. Illalla oli luvassa viimeinen kulkue läpi kaupungin. Hyvissä ajoin ennen kulkuetta kadut täyttyivät pienistä juhlijoista. Pukeutuminen oli huolellista ja iloista. Serpentiinit lensivät kuin vappuna meillä.

Tämän neitosen riemua oli hauska katsella.
Isommat laittoivat jalalla koreasti.
Sitten tulivat aikuiset yhtä riehakkaina ja koreina.
Kaksin aina kaunihimpaa.
Tämä pieni morsian tuli ja istahti kadun reunuskivelle eikä liikkunut minnekkään. Katseli tarkaavaisesti mitä muut tekivät. Olisiko ollut sulhanen kateissa, kun ei oikein riemu päässyt pintaan.

Juhlat ohi ja kuvaajaisän otoksia katsomaan. Tuliko kaikki hyppelyt kuvattua?
Tunti sitten tästä meni riehakas joukko juhlijoita heitellen paperisilppua ja serpentiiniä. Nyt on lehtipuhaltimien ja riuskojen miesten vuoro. Karnevaaliasut vaihtuneet tuttuihin oransisiin haalareihin. Juhlat ovat ohi ja paikat siistiksi. Vain yksi tunti ja kadut puhtaita roskista. Vielä ero meidän vappuun: Humalaiset puuttuivat kokonaan. Uskomaton kokemus.
Posted by Picasa

lauantai 19. maaliskuuta 2011

ORANSSINEN VALLANKUMOUS

Terveisiä Madeiralta! Kävimme nauttimasta keväästä. Säätila oli: tuulta, myrskyä, sadetta, aurinkoa ja jopa tyyntä yhtenä päivänä. Paleleimme ja hikoilimme. Palelimme lähinnä hotellissa, jossa veti oviraoista, kun ulkona myrskysi. Hikoilimme ulkona kävelessämme ylös-alas-ylös-ja vielä ylös. Tasaista löytyi kun tarkkan haki läheltä kaupungin keskustaa ja meren ääreltä.

Kukkia löytyi tuttuja ja tuntemattomia. Pari päivää meni puutarhoissa kolutessa ja nekin vuorten rinteillä ylös-alas kävelyllä kuntoille.

Tämä taitaa olla jokin trumpettikukka?

Kliivialta näyttää tämä kaunotar.
Kannaksi ristisin tämän kaunottaren.
Papukaijakukalla taitaa olla hienompikin nimi? Tiedän, mutta kieli ei taivu.
Tästä taitaa puhjeta jonkinlainen orkidea.

Kukkien oikeat nimet otetaan kiitollisuudella vastaan.
Posted by Picasa

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

LÖYTÖ

Siivosimpa laatikoita ja sieltä löytyi haalistunut kuva. Skannasin ja yriti vähän säädellä.  Sieltä löytyi syyskuurainen saunatörmä lapsuuden maisemasta. Ajatus karkasi kuulaisiin syysaamuihin. Pieneen pakkaseen ja kuuran valkaisemaan maisemaan.   Taidanpa tehdä tuosta suurennoksen seinälle vaikkka laatu ei olekaan paras mahdollinen. 

lauantai 5. helmikuuta 2011

IKÄVÄ KESÅÅ


Kaipuu kesään ja siniseen taivaaseen ja tyyneen järven selkään on viimepäivinä hiipinyt mieleen.


Voiko olla kauniimpaa kuin poutapilvet taivaalla ja järvessä?

Entäs laguni rannalla?
Posted by Picasa

lauantai 29. tammikuuta 2011

LUNTA RIITTÄMIIN!

Kun ovesta astuu ulos on näkymä tälläinen. Toistametrinen lumikinos on edessä. Helposti luulisi olevansa jossakin napaseudulla. Harmi että aikanaan pysähdyin tänne Suomenlahden rantamille, olisi pitänyt jatkaa vielä etelämmäs. No siellä ehkä on toisenlaiset kiusat.
Tämä on naapurin kuusiaita.
Ritiläaitaamme on joku käynyt pujottamassa pumpulia!
Eilen saimme todistuksen auringon olemassa olosta. Keväinen valo kirkasti kinokset ja sai mielenkin valoisaksi.
Posted by Picasa

maanantai 15. marraskuuta 2010

MITÄ ONKAAN OVEN TAKANA?

Suljetut ovet ovat arvoituksia. Mitä onkaan niiden takana? Aukaisenko reippaasti ja katson sisään vai kurkistanko salaa raosta.

Näiden ovien taakse ei minulla naisena ole pääsyä. En astu sisään enkä edes kurkista. Siispä nämä säilyttävät salaisuutensa.
Siniset ovetkin olivat tomerasti lukossa. Ikkunoistakin näkyi vain heijastuksia. Olisiko jonkinlainen toimisto?
Mutta tänne saan astua sisään, vanhaan kylpylään saa tulla. Olisipa vain ollut vielä toiminnassa. Olisin kylpenyt ja nauttinut koko rahan edestä.
Posted by Picasa