Hyvinkään Palopurolla on taidenäyttely metsässä. Katsojat älköön pelätkö punkkeja, karhuja tai susia. Korkokengät kotiin ja saappaat jalkaan, sitten vain rytiekköiseen metsään ja löytämiseniloa. Taidetta maassa, puussa ja melkein taivaassa. Tule mukaan ensiaskelille taiteiden poluille
Pensastasku rakastaa puutarhaa, savea, joka muuttuu keramiikaksi, valokuvausta, kirjallisuutta ja kolmea pientä tyttöä.
sunnuntai 23. elokuuta 2009
torstai 13. elokuuta 2009
Muisto
Laitoin tietokoneeni näytölle tämän kuvan. Siinä tytöt kesäisellä kukkaniityllä. Tulee lämmin henkäys kuin kesäinen aurinko paistaisi avatessani koneen uuteen päivään.
Tytöt ovat lentäneen kotiinsa Kiinaan ja koulut sielläkin alkoivat tänään. Lämmöllä ajattelen päivittäin pieniä koululaisia ja toivotan heille onnea ja siunausta.
Tytöt ovat lentäneen kotiinsa Kiinaan ja koulut sielläkin alkoivat tänään. Lämmöllä ajattelen päivittäin pieniä koululaisia ja toivotan heille onnea ja siunausta. keskiviikko 12. elokuuta 2009
Elävät somisteet
sunnuntai 9. elokuuta 2009
lauantai 8. elokuuta 2009
Elävää ravintoa ala Kumpula
torstai 6. elokuuta 2009
Luontaislääkintää.
Pensastaskun luo on saapunut luontaislääkinnän osaa
ja. Ensin määriteltiin vaiva. Sehän oli aivan selvästi jalka poikki. Sitä varten tarvitaan kunnon rohdot. Ei luut muuten yhteen kasva. Kaapista kuppi ja "tohtori" pihalle yrttejä hakemaan. Yksi valkoinen, vähän sinistä, yksi punainen, yksi oranssi ja vielä sekalainen joukko muita värejä. Vettä kulhoon ja tarmokas sekoitus lusikalla. Jännityksellä odotin tuleeko tästä haude jalkaan vai pitääkö potilaan juoda kaikki. Se jäi epäselväksi, kun "tohtori" huomasi pihalla sammakon ja seiihen unohtui pensastaskun katkennut jalka.
Tilaa:
Kommentit (Atom)
