Asuttiin Hutongissa.

Heinäkuussa vietin paripäivää koneen vieressä selaille erilaisten majapaikkojen tietoja Pekingissä. Ensimmäinen kriteeri: ei viiden tähden hotelli, ei edes kolmen tähden. Nehän olisivat samanlaisia ympäri maapallon. Pienoista seikkailua on hakea jotakin paikallista. Löytyi majatalo Hutong alueelta 1.6 km Kielletystä kaupungista. Yhdentoista huoneen majatalo, kuulosti hyvältä. Ei kun varaamaan. Saavuttuamme Pekingiin kyseiselle kujalle alkoi usko jo vähän horjua. Kujalle ei voinut ajaa autolla, pyykit kuivuivat seinustoilla, mutta ihmiset hymyilivat ja toivottivat "Nihau" (päivää).Rohkeasti sisälle. Siellä isäntäpariskunta toivotti iloisesti hymyillen tervetulleeksi. Tosin pieni mutka meinasi tulla matkaan, koska he eivät olleet koskaan saaneet varaustamme. Koska olin saanut sähköpostitse vahvistuksen varauksesta, he ottivat buukkausfirmasta selvää ja niin meille löytyi huone. Olympialaiset olivat kuulemman sekoittaneet systeemin.

Entinen sisäpiha oli katettu ja sisustettu asukkaiden yhteiseksi olo- ja ruokailuhuoneeksi. Keskellä lorisi suihkulähde ja iloisesti hymyilevä patsas seurasi reilua kahtakymmentä asukasta.

Vakavailmeinen sotilas piti vahtia, ettei meno käy liian hurjaksi.

Vielä ovat asukkaat kaupungilla vain yksi on tullut nojailemaan pöytään.

Emmepä ole ennen nukkuneet punaisen oven takana.

Sisältä löytyivät vuoteet ja huoneen takka oma kylpyhuone.

Kaiken kaikkiaan hieno paikka. asukkaat keskimäärin 30-40 vuotiaita länsimaisia matkailijoita. Meidän lisäksi kaksi noin kuusikymppistä englantilais rouvaa ja yksi vähän varttuneempi pari.Iltaisi kaikki kokoontuivat tähän yhteiseentilaan juttelemaan, katsomaan telkkarista tulevia paralympialaisia, lukemaan, nauttimaan viiniä, olutta tai syömään ja kirjoittelemaan sähköpostia talon ilmaisilla internetillä. Kymmenen aikaan talossa oli aivan hiljaista.

Kujan varella olevat asukkaat kokontuivat iltaisin ulos pelaamaan korttia ja juttelemaan.

Aamusella kun lähdimme turistien töihin katselemaan paikkoja, Isäntämme kysyi: Minne matka? Saatuaan vastauksen saimme kiinalaisilla kirjaimilla kirjoitetun lapun, jonka sitten annoimme taksikuskille. Näin vältyimme kieliongelmilta. Harva kuljettaja osasi sanaakaan englantia. Jopa minäkin tunsin olevani välillä kielitaitoinen.