Senhän tietää, että täällä eteläisessä Suomessa kaikki on sekaisin lumisateen sattuessa maanantaiseksi aamuksi. Lähdin hyvissä ajoin bussille ehtiäkseni ajoissa lääkäriin. Niin ainakin uskoin. Bussi myöhässä, tiellä lunta ainakin 10 cm, autot pitkinpoikin sekaisin. Onneksi menin bussilla, se sentään pääsi eteenpäin bussikaistalla. Henkilöautot ihailivat edessäseisovan takavaloja. Linnanmäenpysäkiltä lähdin taivaltamaan auraamattomia jalkakäytäviä pitkin kohti Hakaniemeä. Tuli mieleen lapsuuden korkeat kinokset Koskenkylän tiellä. Ne olivat vähän korkeampia. Ihmiset olivat tuskastuneen näköisiä pyrkiessään työpaikoilleen. Kyllä se on vain harjoituksen puutetta, jos lumisade sekoittaa elämän.
Lääkärissä kaikki olivat myöhässä niin lääkärit kuin potilaatkin. Sehän ei haitannut, asianomaiset kohtasivat toisensa vain vähän eri kellonaikaan kuin oli suunniteltu.
Hakanieman hallin yläkerrassa juotujen aamukahvien jälkeen taivalsin nyt jo aurattuja katuja pitkin kohti keskustan alennusmyyntejä. Siellä ei ollut ruuhkaa, pääkieli oli venäjä. Välillä piti oikein tarkistaa että mikä maa mikä valuutta. Kieli ei sitä kertonut. Stokkalla ei ollut mitään ostettavaa??? Kahdessa kenkäkaupassakaan ei löytynyt meikäläisen jalkaan sopivaa tallukkaa. Mutta kirjakaupassapa oli. Ei tosin alenuksessa, mutta välikö hällä kun kirja on
hyvä .
Onkohan mulla salainen kaipuu sairaalamaailmaan, koska ostin Mervi Mattilan: "parantunut hoidosta huolimatta päättömiä potilaskertomuksia " Kotimatkalla bussissa nauroin välillä ääneen lukiessani " Aamulla huulet lähteneet laskeutumaan" tai " Potilas autonkuljettaja. Muutoin terve," Tuli mieleen aikoinani töissä luetut hassut lausahdukset.
Tämä pieni kirja on oivaa luettavaa kaikille näin keskitalvella kinosten keskellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti