Joululukemiset.

Hyviä vuoden viimeisiä päiviä. Joulu meni lukien ja kylkeä kääntäen. Aattona vierailimme Porvoossa seuraamassa pienten tyttöjen jouluiloa. Kyllä joulu on lapsille tärkeä, mutta valitettavasti varsinainen joulunsanoma ei saavuta heitä joulupukkitohinoissa. Minä ahmin viisi kirjaa tai oikeastaan neljä ja puoli. Yksi oli virhelaina. En viitsinyt jatkaa loppuun, kun ei teksti mitenkään sytyttänyt. Eniten ajattelutti vasemman puoleinen kirja, Merette Mazzarellan: Illalla pelataan Afrikan tähteä. Siinä kirja isovanhemmuudesta ja lastenlapsista. Se oli pakko lukea yhtäpäätä, niin tuttuja asioita ja ajatuksia koko kirja täynnä. Ajatuksia, että mitä tehdä kun lapsenlapset ovat kaukana. Nähdään vain lomien aikana. Kuinka siirtää tietoa ja perinteitä heille. Vaikea asia, koska eihän sitä voi istuttaa lasta tuoliin ja sanoa: Nyt on päivä aikaa ja minä kerron vanhoista asioista, tavoista jo kuolleista esivanhemmista jne.
Kaikenhan pitäisi voida kertoa muun yhdessäelämisen lomassa kun asia tulee mieleen tai oikeammin kun lapsi osoittaa kiinnostusta. Kun harvoin nähdään täytyy olla valmis vaikka kello viisi aamulla kuten pari kesää sitten. Pieni Alva heräsi aamulla ja kömpi mummin kainaloon ja pyysi: Kerro mummi lapsuudestasi. Minusta tuntui silloin, että ei minulla ole lapsuutta ollutkaan. Mutta kun pyyntö toistui aloitin muistelut. En sinänsä valita, saan olla huomattavasti enemmän tyttöjen kanssa kuin Mazzarella omiensa kanssa. mutta kummasti pisti kirja ajattelemaan. Omat vanhempani asuivat 800 km päässä ja tapasivat tyttäremme kerran kaksi vuodessa. En tiedä mitä he ajattelivat. Ei Mazzarella syytä ketään olosuhteista enkä syytä minäkään. Mutta niinhän se on , on mentävä sinne mistä leipä lähtee. Lukekaa mummit ja ukit olivatpa lapsenlapsenne lähellä tai kaukana.


Oikeanpuoleinen kirja on taas Richard Masonin: Muistojen huoneet. Sen hain juuri kirjastosta. Vähän jännittää aloittaa sen lukeminen, koska senkin aihe riipaisee läheltä dementoitumista. Ei taida tulla nukkumisesta ensiyönäkään mitään.